Facebookin oma kryptovaluutta markkinoille ensi viikolla

Jo vuoden 2019 alusta lähtien on puhuttu Facebookin kehitteillä olevasta omasta kryptovaluutasta. Tämän valuutan on puhuttu olevan tulevaisuuden maksuväline Facebookin sekä Facebookin omistaman Watsappin sisäisille ostoille sekä ajan kuluessa myös muissa maksutilanteissa.

Lisäksi Wall Street Journalin tekemän raportin mukaan, Facebook on neuvotellut hankkeelleen useita suuria yhteistyökumppaneita. Vaikka aiheesta on uutisoitu jo tähän mennessä paljon, on valuutasta kiinnostuineiden tärkeäksi päiväksi määritelty 18. kesäkuuta 2019, jolloin Facebookin pitää virallisen tiedotustilaisuuden aiheeseen liittyen.

lainat.fi

Useiden 10 miljoonien rahoitusta usealta taholta

Facebook on kertonut julkistavansa tietoa omasta kryptovaluutastaan 18. kesäkuuta 2019. Lisäksi Wall Street Journal on kertonut yhtiön saaneen projektiinsa mukaan 12 suurta yhtiötä, joihin kuuluvat muun muassa Visa, MasterCard, PayPal sekä Uber. Kaikkien edellä mainittujen yhtiöiden on kerrottu sijoittaneen hankkeeseen noin 10 miljoonaan dollaria. 

Huolta hankkeen suunnitteluvaiheessa on aiheuttanut se, tullaanko kryptovaluuttaa käyttämään väärin sen julkaisun jälkeen. Markkinoilla on käynyt ilmi useita kryptovaluuttojen väärinkäyttötilanteita, joissa valuuttaa on käytetty rahanpesun ja terrorismin edistämiseen. Facebook on kuitenkin toistaiseksi vielä kieltäytynyt kommentoimasta kyseistä asiaa.  

Mikä ihmeen kryptovaluutta?

Etkö ole vielä aivan perillä, mitä kryptovaluutalla tarkoitetaan? Kryptovaluutta on virtuaalivaluutta, joista ensimmäinen ja tunnetuin on tietenkin Bitcoin. Kryptovaluuttoja on tällä hetkellä jo yli 2 000, ja niiden määrä lisääntyy vuosittain.  

On kuitenkin tärkeä olla sekoittamatta kryptovaluuttoja altcoineihin, jotka ovat suomenkieliseltä nimeltään vaihtoehtovaluuttoja. Nämä kaksi poikkeavat nimittäin toisistaan huomattavasti. Osa vaihtoehtovaluutoista on suunniteltu niin, että niiden käyttötarkoitus on ennakkoon määritelty, eivätkä ne tarjoa näin ollen kryptovaluuttojen kaltaista vapautta. Nykyisin käytössä on myös joitakin kryptovaluutoilla toimivia luottokortteja, vaikkakin perinteiset luottokortit ovat edelleen huomattavasti yleisempiä.

Kryptovaluuttojen arvo määritellään niiden kysynnän ja tarjonnan mukaan. Suosion lisäksi arvoon vaikuttaa valuutan enimmäismäärä ja kierrossa olevien valuuttojen kokonaismäärä. Joulukuussa 2017 kryptovaluuttoja arvioitiin olevan liikenteessä 591 miljardin dollarin edestä. Tästä Bitcoinien osuus oli noin 54,7 prosenttia. Jännityksellä odotamme, kuinka Facebookin julkaisema valuutta tulee muuttamaan markkinatilannetta.

Kirjoittaja

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.