Miten saada rahaa nopeasti – taloushuolet varjostavat tänä syksynä monen mieltä

Sähkölaskun tipahtaminen postilaatikkoon, oli se sitten virtuaalinen tai perinteinen, pelottaa näinä epävarmoina aikoina aivan uudenlaisella tavalla. Mutta kuinka toimia, jos rahaa on tulossa vasta useamman päivän päästä, mutta eteen osuu pakollinen meno. Listasimme, millaisilla keinoilla voi saada muutaman lisäeuron silloin, kun on poikkeuksellisen tiukkaa.

Miten saada rahaa nopeasti

Miten saada rahaa nopeasti tai jopa heti?

Moni tuskailee parhaillaan rahahuolten painavan taakan alla. Jatkuvasti kallistuva ruoka ja pilvissä huiteleva sähkönhinta ovat omiaan nostattamaan kenen tahansa verenpainetta, eikä helpotusta näy lähitulevaisuudessa.

Arkisen selviytymistaistelun loiventamiseksi listasimme muutamia vinkkejä, joiden avulla voi tienata nopeasti ainakin kaksinumeroisia summia akuutissa rahantarpeessa. Pikalaina ei ole suinkaan ainoa vaihtoehto, joten lukaise laatimamme lista ja lyö rahoiksi!

  1. Nettkirpputorilla myynti

Lähes jokaisella lojuu nurkissaan tarpeetonta rojua, josta voi saada ainakin muutaman kympin, olipa kyse sitten vaatteista, jalkineista tai kodinsisustustarvikkeista. Kirpputorilla myyminen on netin ansiosta todella helppoa, eikä tavaroitaan tarvitse kuskata kilometrien päähän valtavaan myyntipöytämereen.

Useimmilla kaupunginosilla ja paikkakunnilla on omat kierrätys- ja kirpputoriryhmänsä Facebookissa, ja myytävää tavaraa on helppo listata valokuvien avulla. Kaupat tapahtuvat yleensä todella nopealla varoitusajalla, joten rahat saa itselleen jopa tunneissa. Maksuvälineinä toimivat useimmiten tilisiirto, Mobilepay tai käteinen.

2. Villasukkien kutominen

Mikäli kädentaidot kuuluvat vahvuuksiisi, voi muutamalla sukkaparilla tienata pienen summan televisionkatselun lomassa. Villasukat menevät etenkin syksyisin kuumille kiville, joten nyt jos koska on otollinen aika tarttua puikkoihin! Halutessasi voit laajentaa repertuaariasi myös tuubikaulureihin, kaulahuiveihin ja lapasiin.

3. Siivous- tai lastenhoitoapu

Joku lähipiirissäsi voi olla esimerkiksi siivous-, koiranulkoilutus- tai lastenhoitoapua vailla ja mikä parasta, vaivannäöstä maksetaan usein jonkinnäköinen korvaus. Kuulostele avoimin mielin, tarvitsisiko joku jeesiä arkipäivän askareissa ja halutessasi voit laittaa myös ilmoituksen vaikkapa rappukäytäväsi ilmoitustaululle ja ilmoittaa Facebookin kaupunginosa- tai paikkakuntaryhmässä palveluhalukkuudestasi.

4. Osallistu erilaisiin kyselytutkimuksiin tai testaa palveluja

Nykyisin on tarjolla jos jonkinnäköisiä kysely- ja palveluntestaussivustoja, joiden avulla voi ansaita pientä vaivannäköä vastaan muutaman euron. Nettisivustojen käyttäjäystävällisyyttä voidaan mitata erilaisten testien avulla.

Testaajaa pyydetään esimerkiksi hakemaan kyseessä olevalta sivustolta tiettyä tietoa, ja kuvailemaan, kuinka helposti tämä onnistuu. Kyselytutkimuksissa on sen sijaan vastattava muutamiin kysymyksiin. Molemmissa tapauksissa vaivanpalkaksi saa tuolloin joko muutaman euron, jonkinnäköisiä pisteitä tai tuotepalkinnon.

5. Tarjoa palveluitasi

Omilla taidoillaan voi tienata ylimääräistä rahaa. Myy siis rohkeasti osaamistasi, olipa kyse sitten leipomisesta, valo- tai videokuvauksesta tai sisällöntuotannosta. Netti on pullollaan erilaisia alustoja, jotka tarjoavat työmahdollisuuksia medialan freelancereille. Näistä tunnetuin lienee UpWork.

6. Karsi menojasi ja säästä

Viimeisenä muttei vähimmäisimpänä – säästä, säästä ja säästä. Useimmilla meistä on pieniä, täysin turhia kuluja, joiden karsimisesta koituu jopa muutamassa viikossa jo useampi kymppi tai satanen. Yksi tällaisista on mukaan ostettava take a way -kahvi tai ulkona nautittu lounas.

Lopuksi

Edellä mainitut keinot saattavat kuulostaa työläiltä ja aikaa vieviltä. Tosiasia on kuitenkin se, että mikäli tilillä on vaikkapa vai 50 senttiä rahaa, on villasukkien myynnistä saatu 15 tai 20 euroa iso summa.

Talousvaikeuksien keskellä kannattaa jaksaa uskoa siihen, että tilanne selkiytyy ennemmin tai myöhemmin. Talousongelmien kanssa ei tule koskaan jäädä synkistelemään yksin, sillä apua on saatavilla esimerkiksi Takuusäätiöstä.

Velkojen kuittaaminen uudella velalla ei kannata, paitsi tietenkin silloin, jos kyseessä on edullinen, nimenomaan pienempien velkojen kuittaamiseen suunniteltu edullinen yhdistelylaina. Yhdistelylaina soveltuu esimerkiksi osamaksu- ja kulutusluottojen sekä luottokorttivelkojen niputtamiseen.

Kirjoittaja

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.