Kotivakuutus ilman luottotietoja?

Kotivakuutus on käytännössä yksi vuokra-asunnon saantiehdoista, vaikka tätä ei ei lainsäädännössä edellytetäkään. Vauhdikas arki on täynnä yllättäviä käänteitä, ja korvausvelvollisuus tai uuden laitteen hankkiminen voi johtaa syvään epätoivoon, etenkin, jos talous on jo muutoinkin tiukilla. Mutta myönnetäänkö kotivakuutus ilman luottotietoja? Me selvitimme!

Kotivakuutuksen saanti ilman luottotietoja voi olla vaikeaa.

Luottotietojen menetyksellä jonkin laskun tai lainanlyhennyserän laiminlyönnin seurauksena on Suomessa edelleen kauaskantoiset, arjen sujuvuuteen vaikuttavat aspektinsa.

Puhelin- tai nettiliittymän hankkiminen, huonekalun ostaminen osamaksulla, asunnon vuokraaminen tai vakuutusten saanti ei ole maksuhäiriömerkinnän saaneelle itsestäänselvyys.

Esimerkiksi kotivakuutuksen ottaminen on kuitenkin käytännössä väistämätön velvoite vuokrasopimuksen solmimisen yhteydessä, vaikkei sitä lainsäädännössä mainitakaan. Mutta kuinka toimia, jos luottotiedot ovat syystä tai toisesta menneet ja asunnon onnistuu tästä huolimatta jotakin kautta vuokraamaan. Voiko kotivakuutusta saada ilman luottotietoja?

Puhtaat luottotiedot lukeutuvat lainansaannin perusedellytyksiin, ja moni vakuutusyhtiö ilmoittaa nettisivuillaan maksuhäiriömerkinnän olevan este vakuutuksen myöntämiselle. Koska kotivakuutus on asuntoa vuokratessa käytännössä pakollinen, voi vakuutuksen kuitenkin tietyin erikoisehdoin saada. Kotivakuutuksen kohdalla käytännöissä saatetaan näin ollen yleisen edun nimissä joustaa.

Ratkaisuna koko vuoden kotivakuutusmaksujen maksaminen etukäteen – apua voi saada Kelasta

Mikäli vakuutusta hakee ilman luottotietoja, voi ratkaisuna toimia koko vuoden vakuutusmaksujen maksaminen yhdellä kertaa etukäteen.

Samaa menettelyä voidaan soveltaa myös ulkomailta Suomeen muuttaviin. Asiakkaan luottotietojen tarkastaminen voi osoittautua vaikeaksi jopa lyhyen ulkomailla vietetyn jakson, kuten opiskelijavaihdon seurauksena. Tuolloin erilaisten palveluiden hankinta voi onnistua nimenomaan etukäteismaksun tai pantiksi annettavan vakuuden avulla.

Kotivakuutukset ovat onneksi yleensä hinnaltaan vain satasen tai korkeintaan kolmen sadan luokkaa, joten ongelma ei ole ylitsepääsemätön. Vaikeassa taloudellisessa tilanteessa apua voi tarvittaessa hakea Kelalta toimeentulotuen muodossa.

Mikäli kotivakuutukselle on tarvetta, kannattaa yhteyttä ottaa reippaasti useampaan vakuutusyhtiöön. Vaikka jostain tulisikin kieltävä vastaus, on todennäköistä, että ainakin yhdessä osoitteessa näytetään vihreää valoa.

Menetetyistä luottotiedoistaan on viisainta kertoa avoimesti heti kättelyssä, sillä vakuutusyhtiö tarkastaa tilanteen automaattisesti. Suomessa maksuhäiriömerkintä on noin 400 000 täysi-ikäisellä henkilöllä, joten ilmiö koskettaa monia vähintään epäsuorasti.

Kuinka valita kotivakuutus?

Kotivakuutuksia on hinnaltaan erilaisia, ja jokaisella on vakuutukselleen vaihtelevia valintaperusteita. Mikäli luottotietonsa on menettänyt ja osa tuloista kahmaistaan kuukausittain ulosottoon, saattaa kotivakuutuksessa tyytyä halvimpaan mahdolliseen vaihtoehtoon.

Myös asumistyyppi vaikuttaa kotivakuutukseen. Kerros- tai rivitaloasuja tarvitsee irtaimistovakuutuksen, mutta omakotitalossa asuvan tulee huomioida myös kotinsa rakenteiden vakuuttaminen.

Kerros- tai rivitalossa asukas vastaa asuntonsa ”sisällöstä”, kuten irtaimistostaan, kiinteistä kodinkoneista ja katto-, lattia- ja seinäpinnoista, ja taloyhtiö rakenteellisesta puolesta.

Kotivakuutuksen hintaan vaikuttaa paitsi korvaavuuden laajuus ja enimmäiskorvaussumma myös vakuutuksen omavastuuosuus. Omavastuu on alimmillaan noin 150 euroa.

Mitä kotivakuutus korvaa?

Se, mitä kotivakuutus korvaa, riippuu valitun kotivakuutuksen laajuudesta. Yksi yleisimmistä kysymyksistä kotivakuutukseen liittyen lienee se, kuuluuko kännykkä kotivakuutuksen korvattavuuden piiriin. Käytännössä esimerkiksi puhelimen näytön vaihtaminen jää omavastuuosuuden vuoksi vakuutuksen korvausrajan ulkopuolelle.

Kotivakuutus kannattaa räätälöidä omaan elämäntilanteeseen sopivaksi. Paljon poissa kotoaan aikaa viettävälle on esimerkiksi etua siitä, mikäli vakuutus korvaa omaisuusvahinkoja tiettyyn rajaan asti myös kodin seinien ulkopuolella.

Kotivakuutukseen liittyy aina myös pienellä präntätty teksti, jossa määritellään, mitä vakuutus ei korvaa. Vakuutuksen ulkopuolelle jäävät tyypillisesti muun muassa pitkään muhineet vesivahingot, rakennusvirheet ja huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä johtuvat vahingot.

Mikä on vastuuvakuutus ja mitä se korvaa?

Vastuuvakuutus korvaa silloin, kun vakuutuksenottaja on vastuussa jollekin toiselle sattuneelle vahingosta. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi se, jos vakuutuksenottajan koira puraisee jotakuta pohkeeseen. Vastuuvakuutus sisältyy useimmiten kotivakuutukseen automaattisesti.

Asia on hyvä varmistaa etenkin siinä tapauksessa, jos kotivakuutuksenottajalla on lemmikkieläimiä tai lapsia, jotka saattavat vahingossa aiheuttaa vahinkoa muille.

Kotivakuutuksia kannattaa kysellä useammasta vakuutusyhtiöstä, ja hyödyntää tarpeen tullen esimerkiksi opiskelija- tai nuorisoalennus. Hintojen kilpailuttaminen ja vertailu kannattaa aina etenkin hieman arvokkaampien hankintojen kohdalla, eikä kotivakuutus ole poikkeus.

Kirjoittaja

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.