Hurjan moni tahtoi olla pienen mökin laittaja, nyt mökkikauppa on normalisoitumassa

Moni haaveili koronan keskellä etätyömahdollisuudesta luonnonhelmassa, ja mikäpä olisikaan tarkoitukseen kesämökkiä parempi ratkaisu. Mökkikauppaa on käyty kiivaasti, mutta nyt markkinoilla näkyy laantumisen merkkejä.

Mökkikauppa laantui kesällä 2022.

Nytpä tahdon olla ma

Pienen mökin laittaja:

Seinät kun saan valmihiksi,

Toisen pään teen kamariksi,

Päähän toiseen pirttisen,

Sievän, hauskan, puhtoisen.

Kun koronarajoitukset iskivät ihmisten vapaa-ajan viettoon täydellä voimallaan ja matkailu käytännössä pysähtyi, kuumeni kesämökkikauppa tulikuumaksi. Edelle kirjoitetut PJ Hannikaisen säkeet alkoivat kiertää korvamatona monessa päässä ja mökistä saattoi tulla suoranainen pakkomielle.

Rantamökkejä myytiin 41 prosenttia enemmän vuonna 2020 verrattuna vuoteen 2019. Rakentamattomien rantatonttien kauppa puolestaan kiihtyi peräti 71 prosentilla.

Viime kesän taittuessa syksyksi tilanne kuitenkin normalisoitui suunnilleen edellisvuosien tasolle. Se tarkoittaa tietysti myös hintatason maltillistumista tai ainakin hintojen nousun pysähtymistä.

Euromääräisesti rajuin hinnan nousu rantamökeissä nähtiin korona-aikaan Varsinais-Suomessa, jossa mökin mediaanihinta pomppasi 122 500 eurosta peräti 140 000 euroon, kun verrataan vuotta 2019 vuoteen 2020. Keskihinta puolestaan oli 155 000 euroa.

Korona-aikakaan ei kuitenkaan kiskonut mökkien hintoja huippuvuosien tasolle. Ne nähtiin viime vuosikymmenen alussa, kun mökistä joutui Suomessa pulittamaan keskimäärin 110 000 euroa. Viime vuonna keskihinta oli 95 000 euroa.

Kalleimmat mökit ovat luonnollisesti Uudellamaalla, jossa keskihinta oli viime vuonna 170 000 euroa. Ero huippuvuoteen 2015 on kuitenkin huomattava. Tuolloin keskihinta oli peräti 220 000 euroa.

Halvimmalla rantamökin saa Lapista, jossa keskihinta on 58 000 euroa ja ennätysvuosi oli tässä tilastossa viime vuonna. Pohjoisessa unelman omasta, veden äärellä sijaitsevasta mökistä saa näin ollen toteutettua äärimmäisen nopealla aikataululla saatavalla 60 000 euron lainalla.

Alkuvuoden mökkikauppa putosi 38 prosenttia

Tämän vuoden alkupuoliskon mökkikaupassa näkyy Maanmittauslaitoksen mukaan elintarvikkeiden, raaka-aineiden ja energian hinnan nousu. Nämä ovat kiihdyttäneet inflaatiota ja johtaneet korkojen jyrkkään nousuun.

Kuluvan vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana tehtiin 718 rantaan rajoittuvien kaava-alueella sijaitsevien lomamökkien kauppaa, joka on 38 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Rajun korkojen nousun ja epävarman maailmantilanteen voisi povata hiljentävän mökkikauppaa entisestään. Kun 12 kuukauden euribor oli vielä maaliskuussa 0,24 prosenttia miinuksella, se oli kesäkuun loppuun mennessä noussut plussalle prosentin tuntumaan. Loppuvuodesta euriborin ennakoidaaan nousevan noin kahteen prosenttiin.

Vaikka lainasi ei olisikaan sidottu euribor-korkoon, tuppaavat sen liikkeet vaikuttavan korkoihin ylipäätään. 12 kuukauden euribor sekä sen lyhyemmät versiot ovat selkeästi euroalueen tärkeimmät viitekorot.

Lainalaskureillamme lasket helposti, millaiseksi erisuuruisten lainojen kuukausierät esimerkkitapauksissa muodostuvat.

Mökki jopa kokonaan omaksi ilman vakuuksia?

Hyvin harva ajattelee mökkiä missään määrin kiinteistösijoituksena. Ennemminkin se on on vapaa-ajanviettopaikka loppuelämäksi. Mökistä luovutaan harvoin vapaaehtoisesti.

Asiantuntijoiden mukaan yleisimpiä syitä on oikeastaan kolme. Joko oma jaksaminen ei enää riitä mökin ylläpitoon tai remontointiin, puolisot eroavat tai toinen puolisoista kuolee.

Mutta vaikka mökkiin suhtaudutaankin usein hyvin tunnepohjaisesti, on kaupanteossa tietysti syytä pitää myös järki kaverina. Hintatason puolesta kevät, kesä ja alkusyksy ovat myyjien kulta-aikaa.

Talvella voi tietysti olla hieman hankala hahmottaa, mitä kenties on kesäksi ostamassa, mutta talvella ostaessa voi myös säästää huomattavan summan kauppahinnassa.

Ihan ensimmäisenä kannattaa lyödä mietintämyssy päähän ja pohtia tarkkaan, mitä on ostamassa ja mihin tarkoitukseen. Onko kesämökissä paino sanalla kesä vai tavoitellaanko ympärivuotisesti asuttavaa vapaa-ajan viettopaikkaa, joka voisi mahdollisesti joskus olla pysyväkin asuinpaikka?

Myös kohteen kiinteistörekisterimerkintöihin kannattaa kiinnittää huomiota. Etenkin vanhempien mökkien tonteilla on joskus jopa ilman lupaa rakennettuja rakennuksia.

On myös hyvä selvittää, onko tontilla mahdollisesti rakennusoikeutta jäljellä, mikäli sellaiseen on tarvetta. Toisaalta esimerkiksi tynnyrisaunaan ei rakennuslupaa tarvitse.

Kiinteistömuotoista kesäpaikkaa ostettaessa, kannattaa hankkia ainakin seuraavat dokumentit:

– Kiinteistörekisteriote

– Lainhuuto- ja rasitustodistus

– Kaavoitusdokumentit

– Mahdollista kuntokartoitusta koskevat paperit

Kun ostopäätös on syntynyt, löytyy rahoitustarpeisiin apua esimerkiksi Rahoitu.fi-palvelusta. Mökin käsirahan tai kenties jopa koko mökin voi rahoittaa vakuudettomalla kulutusluotolla, jota voi saada enimmillään 60 000 euroa.

Kirjoittaja

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.