Norjalaispankit ovat nostaneet suosiotaan myös Suomessa
Suomen markkinoille on viimeisimpien vuosien aikana rantautunut useampia norjalaisia pankkeja. Kyseessä on ilmiö, jota ei aikaisemmin koettu uhkana, sillä suomalaisia on kautta aikojen pidetty uskollisina kotimaisille palveluille. Tästä huolimatta norjalaispankit ovat onnistuneet keräämään uskollisen sekä riittävän asiakaskunnan myös suomalaisista.
Suomeen ilmestyneet Norjalaiset pankkipalvelut
Yhä useampi kuluttaja hakee nykyisin lainaa ulkomailta ja viime vuosina markkinoille on ilmestynyt neljä Norjassa jo pidempään toiminutta pankkipalvelua. Niistä suosituin suomalaisten keskuudessa on myös lentoyhtiöstään tunnettu Bank Norwegian, joka on onnistunut saamaan jalansijaa laadukkaan luottokorttipalvelunsa ansiosta. Bank Norwegian markkinoi kuukausimaksuttomia luottokortteja, mikä on monen suomalaisen mieleen.
Muita norjasta suomeen tulleita pankkeja ovat Komplett Bank, Monobank sekä Instabank.
Markkinoille saapuneet norjalaiset pankit ovat osoittautuneet koviksi kilpailijoiksi myös suomalaisten suosimille vakavaraisille pankeille. Tämä johtuu siitä, että monissa norjalaisissa palveluissa on suomalaisia palveluita joustavammat ehdot sekä pidemmät ja joustavammat laina-ajat.
Laina-aikojen joustavuus on tärkeää etenkin niille suomalaisille, joilla on epäsäännölliset tulot. Komplett Bank tunnetaan erityisen joustavista lainaehdoistaan, sillä asiakas voi halutessaan maksaa ainoastaan korkoja ja kuluja, kunhan laina tulee kuitattua sovitun maksuajan puitteissa.
Suomeksi verkosta saatava palvelu
Suomessa operoivat norjalaispankit palvelevat asiakkaitaan verkon välityksellä. Positiiviseksi yllätykseksi on osoittautunut palveluiden suomenkielisten sivustojen ohella nopeat käsittelyajat.
Lainahakemukset käsitellään usein vain minuuteissa ja lainatarjous lähetetään asiakkaalle välittömästi. Lisäksi palvelut tarjoavat suomenkielistä asiakaspalvelua.
Ulkomaisten pankkipalveluiden turvallisuusseikoista ei tarvitse kantaa huolta, sillä niiden kohdalla yritysrekisteriin kirjataan Suomen sivuliike vastuuhenkilöineen. Samalla ilmoitetaan lisäksi mahdollinen aputoiminimi. Suomessa sijaitsevien sivuliikkeiden toimintaa valvoo Etelä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) lisäksi Kuluttaja- ja kilpailuvirasto (KKV).