Miten pankki varmistaa, että laina maksetaan takaisin?

Myös moni ulkomainen pankki myöntää lainaa suomalaisasiakkaille. Lainan hakeminen esimerkiksi Virosta, Norjasta tai Ruotsista on turvallinen vaihtoehto, sillä myös jokaisen Suomessa toimivan lainapalvelun toiminta on tarkoin säädeltyä. Kuluttajan puolelta asia on siis selvä, mutta kuinka pankki voi varmistua siitä, että laina maksetaan takaisin?

Keinot lainan takaisinmaksun takaamiseksi

Pankit pyrkivät lähtökohtaisesti siihen, että jokainen myönnetty laina maksetaan laaditun maksusuunnitelman puitteissa takaisin.Tämän turvaamiseksi lainaa hakevan täytyy täyttää tietyt kriteerit, kuten ikä- ja tulovaatimukset. Perusedellytys lainan myöntämiselle on se, ettei hakijalla ole maksuhäiriömerkintöjä.

Lainanhakijan luottotiedot tarkistetaan Suomen Asiakastiedon tai Bisnoden ylläpitämästä rekisteristä ennen lainatarjouksen tai osamaksusopimuksen tekoa – hakipa lainaa ulkomailta tai Suomesta. Tämä antaa kuitenkin varmuuden vain siitä, ettei lainanhakijalla ole maksuhäiriömerkintää. 

Taloudellinen ja poliittinen epävarmuus ovat viime kuukausina horjuttaneet myös suomalaisten lainanmaksajien takaisinmaksukykyä. Huolta kannetaan muun muassa alati kallistuvasta sähkönhinnasta ja asuntolainojen koroista. Käsittelimme muutama viikko sitten blogissamme, kuinka suojautua inlflaatiolta epävakaassa maailmantilanteessa.

Laki positiivisesta luottotietorekisteristä astui voimaan elokuussa 2022

Positiivisen luottotietorekisterin käyttöönottoa oli kaavailtu Suomessa jo pidemmän aikaa, ja laki astui vihdoin voimaan 1.8.2022. Käytännössä lainsäädäntömuutos ei vaikuta vielä millään tavalla kuluttajiin tai luotonmyöntiprosessiin. Laajamittaisesti positiivinen luottotietorekisteri on tarkoitus ottaa maassamme käyttöön 1.4.2024.

Positiivisesta luottotietorekisteritä on keskusteltu vuosien saatossa paljon, ja siihen liittyy erilaisia uskomuksia ja väärinkäsityksiä. Palveleeko rekisteri molempia luottosopimuksen osapuolia, vai vaikeutuuko lainansaanti jatkossa siinä määrin, että sekä lainapalvelut että kuluttajat jäävät nuolemaan näppejään?

Mitä tietoa positiivinen luottotietorekisteri sisältää?

Positiivisen luottotietorekisterin myötä lainanmyöntäjä saa ajantasaista, todenmukaisempaa käsitystä asiakkaansa maksukyvystä. 

Rekisteristä selviää pankkien, luottolaitosten ja rahoitusyhtiöiden myöntämät luotot, ulkomaisten, pikalainoja myöntävien yritysten myöntämät lainat mukaan luettuina. 

Positiiviseen luottorekisteriin tullaan niputtamaan erilaiset lainat opinto- ja asuntolainoista lähtien aina luottokortteihin, leasing-luottoihin ja osamaksurahoituksiin sekä pikalainoihin asti. 

Luotonmyöntäjä turvaa positiivisen luottotietorekisterin myötä selustansa huomattavasti nykyistä paremmin, sillä palvelusta selviää niin rahoitusratkaisua hakevan olemassa olevat luotot kuin tulorekisterin sisältämät tulotiedot.

Toisaalta lainaa tarvitseva voi seurata rekisterin ansiosta entistä paremmin omaa talouttaan ja kulutustottumuksiaan. Mikäli pikalainoja, osamaksuluottoja ja luottokorttivelkaa on useampaan suuntaan, siistii kaikkien velkojen niputtaminen yhdistelylainan alle näkymää huomattavasti. 

Taloudenpitoa helpottavan yhdistelylainan voi kilpailuttaa kätevästi Rahoitu.fi-palvelussa.  tarjoaa muun muassa  on pienempien luottojen maksuun tarkoitettu summa, joka ei kasvata velkataakkaa, mutta pienentää luottojen korko- ja hoitokuluja. Yhdestä lainasta huolehtiminen on huomattavasti helpompaa ja edullisempaa.

Positiivisen luottotietorekisterin vaikutus pankille ja kuluttajalle – vaikeutuuko lainan saanti?

Positiivisen luottotietorekisterin voimaanastuminen herättää kysymyksiä lainaprosessin kummankin osapuolen kohdalla. Varmaa on kuitenkin se, että se vähentää luottotappiota ja ennaltaehkäisee velkakierteen syntyä. 

Lainojen myöntäminen on luottolaitosten puolelta silkkaa bisnestä, ja kyse toisaalta lainaraha mahdollistaa kuluttajalle hankintoja tai projekteja, jotka olisivat muutoin mahdottomia.

Moni toteuttaa esimerkiksi lomamatkansa tai häänsä lainarahalla, joten uuden lain myötä luvassa on totuttelua aiemmasta poikkeavaan lainamenettelyyn.

Virheellisen luotonhinnoittelun riski pienenee positiivisen luottotietorekisterin myötä vääjäämättä, sillä asiakasta koskevan riskiarvion laatiminen on aiempaa helpompaa.

Tämä sivusto käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi.