Lainaa 2500 euroa 

Rahantarvetta on vaikea ennustaa, sillä elämä on täynnä yllättäviä tilanteita. Tästä syystä pikavipit, joustoluotot sekä kulutusluotot ovat olemassa. Aikaisemmin mainitut lainamuodot ovat täydellinen vaihtoehto nopeaan sekä suhteellisen pieneen rahantarpeeseen.

2500 euron suuruista lainaa on mahdollista hakea sadoilta eri toimijoilta. Tästä syystä päätimme koota yhteen osan toimivista palveluista. Lisäksi alapuolelta löytyvää hakemusta hyödyntämällä, voit kilpailuttaa jopa yli 20 eri lainantarjoajaa sekä löytää edullisimman vaihtoehdon juuri sinulle. Hakemuksen täyttäminen on ilmaista, eikä sido sinua mihinkään. 



Lainaa 2500 euroa Suomen Yrityslainalta 

Joskus yllättävä rahantarve voi yllättää myös yrityksen. Suomen Yrityslaina tarjoaakin lainoja kaiken kokoisille sekä ikäisillä yrityksille. Lainaa on mahdollisuus hakea 1 000 eurosta 25 000 euroon asti. Sen kiinteät kulut sijoittuvat 1,75 - 4,95 prosentin välille, lisää kuluista on mahdollista lukea myöhemmässä vaiheessa. 

Yritykselle rahantarve voi yllättää esimerkiksi markkinointikampanjan tai suuremman investoinnin aikana. Tällöin Suomen Yrityslaina astuu kuvioihin. Yrityslainoille ovat tervetulleita kaikki yritykset jokaiselta toimialalta. Suomen Yrityslaina käyttää samoja tietoturvaratkaisuja, mitä pankit sekä tietoturvayritykset. Niiden ansiosta asiakkaan ei tarvitse huolia omien tietojen turvallisuudesta tai joutumisesta vääriin käsiin. 

Lainahakemuksen täyttäminen käy helposti palvelun tuottajan verkkosivuilla ja se vie maksimissaan minuutin. Lainahakemuksen toimittajan tulee olla yrityksen vastuuhenkilö (vastuuhenkilöllä tulee olla nimenkirjoitusoikeus yrityksessä). Parhaillaan lainatarjous lähetetään yritykselle muutaman minuutin kuluessa hakemuksen lähettämisestä. 

Lainaa Suomen Yrityslainalta on mahdollista hakea, kun yritys on rekisteröity Suomen kaupparekisteriin. Lisäksi yrityksen tulee olla toiminut vähintään yli 2 kuukautta, eikä lainan takaajalta saa löytyä tuoreita maksuhäiriömerkintöjä. Yritys määrittää lainojen hinnat aina lainaa hakeneen yrityksen mukaan. Korko sijoittuu 1,75 - 4,95 prosentin välille, eikä siihen sisälly minkäänlaisia piilokuluja. Puheena olevan palvelun lainoihin ei myöskään sisälly minkäänlaisia nostokuluja, järjesyspalkkioita tai muita ikäviä yllätyksiä. 

Yrityslainat haluavat tarjota kilpailukykyisiä lainoja myös niille yrityksille, joilla on paras mahdollinen luottoluokitus. Lisäksi jos yritys maksaa lainan ennenaikaisesti takaisin, hyvittää lainapalvelu käyttämättömien kuukausien lainakulut lainanottajalle.

Keskimääräiseksi koroksi Suomen Yrityslainojen lainoissa on määritelty 2%, mikä tarkoittaa, että puheena on todella kilpailukykyinen toimija Suomen markkinoilla. Lainantarjoaja tietää, että pienet yritykset työllistävät 80% ihmisistä Suomessa. Toiminnan jatkumisen varmistamiseksi näiden yritysten auttaminen on elintärkeää.  

Lainahakemuksen täyttäminen käy mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Nopein tapa siirtyä lainahakemukseen on klikata alta löytyvää vihreää painiketta. 

Lainaa 2500 euroa - hae klikkaamalla tästä! 

Lainaa 2500 euroa Ferratumilta 

Ferratum tarjoaa lainaa 50 eurosta 20 000 euroon asti. Uusille asiakkaille palvelu tarjoaa korottoman ensilainan 300 euroon asti. Ferratum on yksi markkinoiden tunnetuimmista palveluista ja kyseinen toimija on monille Suomalaisille jo ennestään tuttu. Ferratumilta on mahdollista saada lainaa yksittäisen kotitalouden tarpeisiin sekä yrityksille. Palvelun yrityslainat kuuluvat markkinoiden johtaviin.

Suomessa toimiva Ferratum Finland Oy kuuluu Frankfurtin pörssiin vuonna 2015 listattuun Ferratum Oyj. yhtiöön. Lainalaitos on tunnettu myös sen korkealaatuisesta mobiilipalveluista, joiden avulla omien raha-asioiden hoitaminen käy huomattavasti helpommin sekä nopeammin. Lisäksi palvelu jakaa paljon uutisia sen sosiaalisessa mediassa. Tämän ansiosta yrityksen toiminnan seuraaminen on helppoa. 

Ferratumilta lainanhaku onnistuu, kun olet 20 -vuotias (Plus- ja Prime -lainoissa ikäraja on 25 -vuotta). Hakijan tulee olla hoitanut aikaisemmat raha-asiat hyvin, eikä hänellä saa olla maksuhäiriömerkintöjä. Häneltä tulee myös löytyä verkkopankkitunnukset, toimiva sähköposti sekä oma puhelinliittymä. 

Ferratumin joustava -luotto tarjoaa kulutusluoton 2 000 euroon asti. Rahaa asiakas voi nostaa oman luottorajan puitteissa. Tämä lainamuoto on tarkoitettu ennen kaikkea pidempiaikaiseen sekä jatkuvaan rahan tarpeeseen. Nosto käy sukkelaan myös mobiililaitteella. Takaisinmaksu joustava -luotossa hoituu kuukausittaisissa erissä. Minimierä on 10% kokonaissummasta tai vähintään 100 euroa. 

Ferratum plus toimii samalla tavalla, kuin joustava -luotto, mutta se on tarkoitettu suurempaan rahantarpeeseen. Korkeimmillaan Ferratum plus -luottoa on mahdollista saada 5 000 euroa ja maksuajaksi voidaan määrittää enintään 36 kuukautta. Tässä lainamuodossa hakijan tulee olla ainakin 25-vuotias. 

Ferratum Prime luotossa luottoraja on 20 000 euroa ja sille on mahdollista sopia 1 - 10 vuoden takaisinmaksuaika. Luoton hakijan tulee olla vähintään 25-vuotias. Tämä laina on tarkoitettu monenlaisiin ja suurempiin rahantarpeisiin. 

Ferratum laina on haettavissa helposti sekä nopeasti verkon kautta. Ongelman sattuessa yrityschat auttaa 24 tuntia vuorokaudessa, viikon jokaisena päivänä. 

Lainaa 2500 euroa - klikkaa ja hae täältä!

Lainaa 2500 euroa Euroloanilta 

Euroloan on vuonna 2007 perustettu yritys, joka tarjoaa luottotilin ilman vakuuksia. Parhaillaan luottotili on mahdollista avata 10 000 euron nostorajalla. Lainanhakijalla on mahdollisuus saada lainarahat minuutin kuluessa. Tämä on kuitenkin riippuvainen asiakkaan pankista. 

Kyseessä on paljon puhuttu Fintech -yritys, joka käyttää toiminnassaan muita kehittyneempiä ratkaisuja. Euroloanin sekä muiden samaan kategriaan kuuluvien yritysten tarkoituksena on tehdä rahoitusalan toiminnasta nopeampaa, turvallisempaa sekä sujuvampaa. Se pyritään mahdollistamaan uutta teknologiaa käyttämällä. Euroloan toimii Suomen lisäksi Ruotsissa sekä Puolassa, eli kyseessä on kansainvälisesti tunnettu rahoitusyhtiö. 

Lainahakemuksen täyttäminen käy helposti palvelun verkkosivuilla. Oikein täytetyn hakemuksen lähettämisen jälkeen lainanhakija saa lainatarjoukset / päätöksen itsellensä välittömästi. Euroloan erottuu muista palveluista, sillä se ei pyydä liitteitä/tositteita viimeisimpien kuukausien tuloista.

Nopean toiminnan varmistamiseksi, tulee lainanottajan tehdä ensimmäinen nosto kello 07:00 - 23:00 välillä, jotta se voidaan käsitellä viiveittä, tämän jälkeen nosto onnistuu mihin kellonaikaan tahansa. Palvelu on jakanut nostot kahteen luokkaan, joista yleisempi vaihtoehto on pikanosto. Pikanostossa rahat siirtyvät lainanottajalle kuudessa tunnissa. Hetinostossa rahat saadaan tilille välittömästi. Tällöin lainanottajalta veloitetaan palveluhinnaston mukainen summa. 

Euroloan mahdollistaa myös laskujen maksaminen asiakkaan omalta Euroloan -tililtä. Tämä helpottaa asiakkaiden arkea, sillä rahoja ei ole pakko liikuttaa paikasta A, paikkaan B ja sieltä viimein paikkaan C. 

Lainaa palvelu tarjoaa yli 20 -vuotiaille henkilöille, joilla on vakituinen osoite Suomessa. Hakijan tulee myös olla Suomen kansalainen ja häneltä tulee löytyä henkilökohtaiset verkkopankkitunnukset tai mobiilivarmenne. Tämä on välttämätöntä, jotta palvelu voi tunnistaa asiakkaan turvallisesti. Hakijalla ei myöskään saa olla aikaisempia maksuhäiriömerkintöjä. 

Euroloan tarjoaa erilaisia lainoja moneen eri tarpeeseen. Palvelu tarjoaa lainoja uuden auton hankintaa avustamaan, remontointiin sekä uuden sisustuksen toteuttamiseen. Lainahakemusta täytettäessä, tulee hakijan valita myös lainan tarkoitus, jolloin hän saa tarpeeseen sopivat ehdotukset.

Euroloan ei veloita avausmaksua, vuosimaksua taikka kiinteää kuukausimaksua. Asiakkaan tarvitsee vain maksaa käytetyiltä lainakuukausilta. Lainan todellinen vuosikorko tulee sijoittumaan 4,9%-50% välille. Lisäksi summaan lisätään 0,5% viitekorko. Lainan kokonaishintaan voivat vaikuttaa myös ostetut lisäpalvelut. 


Hae lainaa   400-10 000 100-50 000 50-4000 100-2 000 10-3 000 10-2010 10-2 000 1000-50 000 50-20 000 100-5 000 100-5 000 1000-50 000 100-10 000 500-50 000 2000-500 000 500-50 000 2 000-10 000 1 000-3 000 1 000-25 000 10-2 100

 


FAQs